top of page

SUUNNITELMISSA PENTUE KEVÄÄLLE 2017

​

​

Sijoitusnarttumme Myrtti (Tuulikaislan Ginevra Zapphire) on astutettu maaliskuun puolivälissä 2017. Treffit Flown (Phoenix-Shila van Youngmuskyteira) kanssa sujuivat todella hyvin ja rakkautta oli ilmassa heti ensitapaamisella! Pentujen odotetaan syntyvän toukokuun puolivälissä, ja omiin koteihinsa pentuset pääsevät muuttamaan sitten heinäkuun alkupuolella.

 

Myrtti on 3,5-vuotias iloinen ja touhukas kooikerneiti. Myrtti on 38cm korkea ja painaa 10kg, ja on ulkonäöltään ja kooltaan aivan kuten äitinsä. Myrtti kävi terveystutkimuksissa 11.2.17, ja kaikki oli kunnossa pentuja ajatellen! Lonkat terveet B/B, polvet terveet 0/0, ja silmät terveet. Myrtti on asunut nuoruusvuotensa perheensä kanssa Yhdysvalloissa, ja sittemmin on kotiutunut takaisin Suomeen, ja keskittyy nykyään perhekoiran elämään. Myrtti on käynyt muutaman näyttelyn saaden arvioksi "Hyvä".

 

Pentujen isänä on komea, ihanan sosiaalisen luonteen omaava Flow, jolla myöskin terveys on kohdallaan: lonkat terveet A/A, polvet terveet 0/0, silmät terveet, viimeisimmässä silmätarkastuksessa löytyi yksi ylimääräinen ripsi silmäluomessa (distichiasis). Flow on kooltaan 42cm, harrastaa agilitya medi3-luokassa, ja on käynyt seitsemässä näyttelyissä, jopa SERTin arvoisesti.

​

Pennuista odotamme tulevan kivoja kavereita kotiin ja erilaisiin harrastuksiin. Molemmat vanhemmat ovat toimeliaita ja reippaita koiria, joten pennuiltakin löytynee tekemisen intoa ja iloa! Pennuille toivon aktiivisia, koiran kanssa tekemisestä kiinnostuneita koteja. Jos olet kiinnostunut pennuistamme, ota yhteyttä puhelimitse tai sähköpostitse, ja kerro itsestäsi sekä toiveistasi ja odotuksistasi pentua kohtaan!

​

Meille on tärkeää, että sekä jalostukseen käytettävät yksilöt, että niiden lähisuku vastaavat jalostuksellisia tavoitteitamme ja kooikerhondjein jalostusohjeita. Kasvatustyössämme ja yhdistelmissämme pohjana on Suomen Kooikerhondjeyhdistyksen jalostusohjeet, jotka on laadittu rodun alkuperämaan Hollannin yhdistyksen Vereniging Het Nederlandse Kooikerhondjen jalostusohjeita noudattaen. 

​

Pennut rekisteröidään Suomen Kennelliiton koirarekisteriin, ja ne luovutetaan eläinlääkärin tarkastamina, matolääkittyinä ja mikrosirutettuina. Pennuille saa mukaan pentupaketin ja pennulle sopivaa ruokaa.

​

bottom of page