Pentublogissa on elämää aina pentujen ollessa talossa. Käy katsomassa kasvattiemme touhuja ja kuvia!
BLOGI
MEISTÄ
Olemme espoolainen perhe, joka kasvattaa pienimuotoisesti kooikerhondjeja. Rodun pariin olemme ajautuneet vuosituhannen alussa, kun etsimme meille sopivaa rotua ja uutta perheenjäsentä. Matkan varrella perheemme on kasvanut lapsilla ja koirilla, joita molempia on kotona nykyään kolme!
​
Rodun valinnassa vaikutti moni seikka. Kerrostaloon ja meille sopisi joku pienempi ja vähäturkkisempi rotu, kuin ensimmäinen koirani suomenlapinkoira Kippari. Koirakirjoista vastaan tullut kooikerhondje-rotu herätti kiinnostuksen, eikä paluuta enää ollut! Mikä ulkonäkö, viisaus, herkkyys ja sopiva koko, kaikki samassa paketissa! Lisäksi metsästysominaisuudet, helppo turkki ja aktiivisuus, juuri ne ominaisuudet, joita koiralta toivoimme! Rotuun tutustuminen vain vahvisti tunnetta, ja niin meidän rotumme oli löytynyt! Siitä alkoi kuumeinen pennunetsintä, ja lopulta keväällä 2003 syntyi Marttilassa yhdeksän pennun pentue, josta saimme oman karvaisen kaverimme Lukan kotiin kesällä 2003.
​​
Kooikerhondje on ollut rotuna kaikkea sitä, mitä odotimmekin. Ja paljon enemmän. Kaikki koiramme ovat erilaisia persoonia, todellisia yksilöitä isolla Y:llä. Jokainen lähtee innolla mukaan kaikkeen tekemiseen, ja rauhoittuu kotona miltei huomaamattomaksi, kun mitään ei tapahdu. Lue lisää koiristamme Luka, Liia ja Lex.
​
Koirana kooiker on viisas ja herkkä, koko pienellä olemuksellaan rakastava oman perheen koira, joka suloisesta ilmeestään huolimatta vaatii johdonmukaisen kasvatuksen ja hyvän sosiaalistamisen pentuna. Kooiker tarvitsee aktiivisen kodin, jossa puuhataan koiran kanssa joko harrastaen tai arjessa touhuten. Kooiker lähtee mukaasi pitkillekin lenkeille, tai vaikka hiihtämään. Toisaalta se osaa myös rauhoittua kotiin, silloin kun mitään ei tapahdu. Vanhoilla kotisivuillamme on paljon tarinaa elämästä kooikereiden kanssa: Tuulikaislan kooikerit.
Yhteystiedot
Jos sinulla on kysyttävää tai olet kiinnostunut pennuistamme, ota yhteyttä!
​
Tuulikaislan kooikerhondjet
Kristiina ja Sami Oksa
Espoo
​
tuulikaislan (at) gmail.com
​
Kristiina puh. 040-5000814
Sami puh. 040-5603474
​
​
​